Kuvataideviikot ryhmille 17.06.2018 – 31.08.2018

Risto SuomiVuodesta 1993 järjestetty Mäntän kuvataideviikot on Suomen merkittävin kesäinen nykytaiteen katselmus. Vuosittain vaihtuva kuraattori tuo näyttelyyn aina oman tuoreen näkökulmansa. Kuvataideviikot käynnistyi 1993. Jo yli 10 vuoden ajan tapahtuman pääpaikkana on ollut Pekilo, entinen rehunjalostamo Mäntän tehtaanpiipun juurella.

Tapahtuma sai juuri Suomi-palkinnon pitkäjänteisestä työstään nykytaiteen saralla.

Mäntän kuvataideviikkojen kesän 2018 kuraattori eli taiteellinen johtaja on galleristi, kriitikko ja kuraattori Veikko Halmetoja (s. 1977).

Halmetoja lupaa, että XXIII Mäntän kuvataideviikoista on tulossa maanläheinen, konkreettinen näyttely, jossa on mukana paljon taiteilijoita ja teoksia.
– Haluan, että näyttely toimii kokoavana ja voimaannuttavana kokemuksena.

Taiteilijalista julkistetaan tammikuussa 2018.

Veikko Halmetoja on aiemmin kuratoinut muun muassa näyttelyt Lumipalloefekti 3 (Kemin taidemuseo & Aineen taidemuseo, 2016), Synti (Serlachius-museo Gösta, Mänttä, 2014) sekä Pirkanmaan 5. triennaali (Tampere, 2012). Hän on toiminut kuvataidekriitikkona Aamulehdessä 2002–2007 ja Helsingin Sanomissa 2010–2014. Kysytty luennoitsija on myös päätoimittanut taiteeseen keskittynyttä ½-lehteä, kirjoittanut laajasti kuvataiteesta moniin eri julkaisuihin sekä toiminut Kajaanin Runoviikon tiedottajana vuodesta 2010. Veikko Halmetoja on Helsingissä sijaitsevan ARTag Galleryn taiteellinen johtaja.

Myllyranta

Myllyranta

Opastettu kierros Kuvataideviikkojen näyttelyssä voi alkaa klo 10.00.

Lounas ravintola Herkkuhetken noutopöydästä Keurusselän rannalla, Myllyrannassa  klo 12.00. Noutopöydässä alkupalat, pääruokavaihtoehdot, leipä ja pöytäruokajuomat, jälkiruoka ja kahvit.

Keurusselän kauniit rantamaisemat sekä historialliset Mäntän mylly ja veturitallit luovat ainutkertaiset puitteet ryhmän ruokailuun ja ostosten tekoon.

Myllyrannan butiikeissa tarjolla on sisustustarvikkeita, astioita, koruja, vaatteita, kenkiä, laukkuja jne.

Hinta 28 €/henkilö, jos osallistujia on yli 15.  Hinta sisältää pääsylipun ja opastetun tutustumisen Kuvataideviikkojen tarjontaan Pekilossa sekä runsaan lounaan noutopöydästä Myllyrannan Herkkuhetki-ravintolassa.

Varaukset ja tiedustelut: Mäntän Matkailu, maija.kaijanmaki@mantanmatkailu.fi, 0400757222.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s